Kesän 2024 kuulumisia

Kävimme viettämässä perinteisen virkistyspäivän Suomen Kuitutekniikan henkilöstön kanssa Merikarvialla kalastuksen merkeissä. Säät suosivat paikallaolijoita ja kalaakin tuli. Palkitsimme kolme parasta kalastajaa lahjakortein leikkimielisen kisan päätteeksi.

Vuoden aikana on taas valmistunut useita isoja ja pienempiä työmaita. Tuleva kesä ja vuosi vaikuttavat työntäyteisiltä. Käynnissä ovat esimerkiksi Hyvinkäälle Onnisen logistiikkakeskus ja Tampereelle virastotalon perusparannus ja laajennus.

Hyvää alkavaa kesää!

Kevään 2023 tilannekatsaus

Kävimme koko yrityksen henkilöstön kanssa viettään jo perinteeksi muodostuvan virkistyspäivän Merikarvialla kalastuksen merkeissä. Virkistyspäivän päätteeksi palkitsimme isoimman ahvenen ja hauen saaneet henkilöt sekä nautimme runsaan illallisen Eumerin sea panorama -huvilalla. 

Keväällä on luovutettu iso määrä kohteita. Kuluva vuosi näyttää virkeältä ja käynnissä onkin hyvä määrä työmaita, joista alla esimerkkejä:

  • Mikkelin Saimaanportin yhtenäiskoulu
  • Kotkan XAMK -kampus
  • Hoiva- ja päiväkotikohteita
  • Lukuisia as oy -kohteita
  • Sisäkuuluvuusverkkoja

Hyvää alkavaa kesää!

Avasimme toimipisteen PK-seudulle

Avasimme toimipisteen Vantaalle kehämyllyn toimistotaloon. PK-seudun vetäjänä toimii Samuel Wiren. Wiren on jo pitkään toiminut kuitutekniikan palveluksessa ja on tunnettu erittäin tarkasta ja laadukkaasta työskentelystään. Kuitutekniikka tunnetaankin parhaiten laadukkaasta työnjäljestä, josta usein saamme kiitosta. Tämä linja edellä lähdemme myös PK-seudun hankkeita toteuttamaan. Poiketkaahan kahvittelemassa Samuelin kanssa kehämyllyssä. PS. löydätte meidät varmimmin työmaalta, joten ilmoitathan etukäteen tulostasi.

Suomen Kuitutekniikka Oy toteuttaa SRV:lle teleurakan Tampereen monitoimiareenaan ja hotelliin.

Suomen Kuitutekniikka Oy toteuttaa SRV:lle teleurakan Tampereen monitoimiareenaan ja hotelliin. Työt käynnistyivät jo loppuvuodesta 2020 pistesuunnittelulla. Kohde valmistuu vuoden 2021 lopulla.

Suomen Kuitutekniikka Oy toimittaa kohteeseen CAT- ja valokuitusisäverkon sekä ip-pohjaisen ovipuhelinjärjestelmän. Kohteessa käytetään esivalmisteltuja kuitutuotteita, mikä nopeuttaa verkon rakentamista sekä parantaa sen laatua. CAT6A verkolle haetaan 25 vuoden järjestelmätakuu.

Suomen Kuitutekniikka osallistuu Pelastakaa Lapset ry:n joulukeräykseen

Suomen Kuitutekniikka osallistuu myös tänä vuonna Pelastakaa Lapset ry:n joulukeräykseen.

Haluamme kantaa osaltamme kortemme kekoon yhteiskuntavastuun puolesta. Pelastakaa Lapset ry:n joulukampanja on sopiva mahdollisuus toimia yrityksemme arvojemme mukaisesti. Olemme osallistuneet kampanjaan myös aikaisempina vuosina ja tämä on perinne, jota aiomme jatkaa.” – kertoo Suomen Kuitutekniikan toimitusjohtaja Jesse Eilola.

Jouluna 2019 Pelastakaa Lapset kutsui suomalaiset mukaan joulukeräykseen auttamaan kotimaan köyhiä ja syrjäytymisvaarassa olevia lapsia.  Lahjoittajat lähtivät todella innolla mukaan joulukeräykseen: Joulun ajan keräystuotot nousivat ennätykselliseen yli 1,7 miljoonaan euroon. Pelastakaa Lasten tavoitteena on tukea tänä vuonna yhteensä 25 000 lasta ja nuorta kotimaassa. Ehkäisevän tuen muotoja ovat mm. opiskelu- ja harrastustuki, verkossa tapahtuva lasten tukeminen sekä sporttikummi- ja tukiperhetyö.

Osallistu joulukeräykseen: https://www.pelastakaalapset.fi/joulukerays/